Pelko

Se palasi taas luokseni,
nosti jalkansa takan ääreen kuin vanha ystävä.
Kertoili kuulumisia ja muistutti ajankulusta.

Minä tiedän, että olen vain ihminen.
Minä tiedän, että olen kehoni vanki.
Minä tiedän, että aikani on rajattu.

Voisiko se pysyä hiljaa?

Minä haluan herätä huomennakin,
Olla kehoni vanki.
Silloin minä voin tuntea.
Voin tuntea pehmeyden johon tyynyni minut kietoo.
Voin tuntea turhautuneisuutta koska maailma on epäreilu.
Voin tuntea sen tuijotuksen takan ääreltä.

Ilman minua se ei eläisi.
Ilman meitä se kuolisi pois.

Miksi sen täytyy silti palata muistuttamaan
kuinka paljon parempi olisi

ilman

sitä?