Nimetön

Sokeus

Sen sydän ei enää kuiskaa,
ohjaa oikeaan suuntaan

Vai eikö tuo tohdi kuunnella

Sen sielu on uponnut
rautaisen kuoren uumeniin

Vai katkeekö tuo sen tahallaan

Sen silmät ovat tummat,
ei enään sinisyyden häivääkään

Vai liekö sinisyys siel sisällä jossain

Sen mieli, oi niin pehmoinen
enään katkeria aatoksia täynnä

Vai liekö tuo turruttanut sen
elämänilon pois tuupatessaan