sinä tyhjennät torini
muutat maisemani
puhallat latomereni kallioihisi
tikkulaivoiksi koskesi veteen
puiksi harjukivillesi juurtumaan
enkä minä enää näe kuin yhteen suuntaan
se joka minulle on lukemattomia satuja
seitsemän totuutta uneni alla
vesikuvasi kaivon kirkkaassa pinnassa juhannusyönä
merkitsee sinulle vain hetken valoa puiden välissä
kauriin hyppyjä kuumien kiskojen ylitse
silti mäkeni punertavat loputtomasti ilta-auringossasi
tuomenkukat nauhassaan kurkottavat kohti
sinut nähdessään ne jaksavat taistella yötä vastaan
muulloin kuihtuvat kankaalleen
lakoavat kuolevan kesän suolasateeseen
syntymättömän syksyn näkymättöminä tunteina
kodittomana myyränä roudan kylmettämissä kivenkoloissa
minä kierrän ajatuksineni vain samaa päättymätöntä tieympyrää
kaukana metsien takana ympäri sinua, ilman risteyksiä
enkä viimeisilläkään henkäyksilläni asvaltin höyrystä
tunnista yksin itseäni
Selite:
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
ihan mielettömän kaunis runo !
tämän voi lukea monta kertaa
ja tästä voi ajatella monella tavalla,
silti tästä huomaa että kerrot rakkaudesta
aivan mahtavilla kielikuvilla ja ..
en osaa sanoa muuta,
mutta tämä on mahtava ! (:
Tumma ja eleginen runo...puhutteleva tuo "kauriin hyppy".
Luettuani kaikki tekstisi istun tässä jähmettyneenä ja odotan. Lisää.
upeaa eleganssia adjektiivien väriloistoa substanssin puute korvaa tunteen vähyyden upeaa pidin tästä
Valloittavia vertauksia ja kiehtova tunnelma.