Nimetön

Istumme raitiovaunuissa

missä kannamme omia kouluruokailujamme

yksinlaulukokeita ja rivissä odotettuja joukkueidenjakoja

bussipysäkille jättämisiä, sä oot ihan kiva mut me ei vaan sovita yhteen

poskipunan alla hiljaiseksi tekeytyvää raivoisaa rakastetuksi tulemisen kaipuuta

samaan aikaan muualla, puut seisovat metsässä

koivut kuin mustatukkaiset morsiamet, pellot talven jäljiltä eläkeläisen värisiä

tietämättömiä ne ovat, talvesta selvinneet korret

raitiovaunussa istuvien tulevaisuuden peloista: mitä tapahtuu, tai

on tapahtumatta

haluan levittää meidän kaikkien päälle hiljaisen viltin

samaan ajatuksettomaan tilaan

kuin mustatukkaiset morsiamet

siellä täällä raitiovaunuissa istuu kasoja hylkäyksenpelkoa

joissakin niissä ripaus luuloa, että ne näennäiskuolevat siihen

lakkaavat ikinä istumasta seesteisinä raitiovaunuissa

tai että, emme mitenkään osaa olla

noiden sujuvasti suoraan kävelevien keskellä

ja kuka arvaisi niistä ihmisistä päällepäin, kuka heistä kaikista, vaiko useampi

joka aamu punnitsee itsensä, tarkistaa ilman lämpötilan

ja kirjaa molemmat muistiin

ja että syvällä jokaisessa meistä

seisoo kaikesta selvinneitä korsia, mustatukkaisia morsiamia