yksinäisyyden pirtti

Yksinäisyys
kävelee pirttiini takaisin, koputtamatta
nauraen paskaista, omahyväistä nauruaan

"Hetken muka lämpöä nautit
van sen jo joudat luovuttaa!

etkö sitä ole vielä oppinut,
sinä tunteiden vietävissä oleva höperö,
että tänne ei muilla ole asiaa!"
- se toteaa
katsellen minua suoraan silmiin
ilkikurisesti kylmillä silmillään
virnistellen minulle
terävät hampaat vilkkuen

Painan katseeni maahan
vilun väristysten kulkiessa syvällä minussa
Sydäntäni vihlaisee,
kun yksinäisyys istahtaa rennon tyytyväisenä tuttuun tuoliinsa.
Tuijottaa minua sieltä halveksuen, häpeilemättä.
Tuijotuksellansa saaden minut häpeämään

miten saatoinkaan, muuta edes odottaa.
Täällä asuu myös hän, miksi häntä edes yritin karkoittaa.
Tänne hän aina kuitenkin palaa.

Yksinäisyys. On tämän pirtin isäntä.