Hiljainen
kohmeinen metsä
nielaisi
ajan raskaan kulun
kirpeän ilman
ylpeyden tunne
asteli ja
tuoksui maalta
rohkeine ajatuksineen
ja voimineen,
joita ei ehkä
maalaisjärki
pystyisi hallitsemaan
miten kukaan
osaisi elää
tätä elämää
pukea tunteensa
sanoiksi,
ymmärtäisi ystävyyden
jokapäiväistä lahjaa,
joka paistaa kuin
auringon selkeys
päivänkakkaran antamassa
muodossa
kuinka sitä
voisi pitää
kämmenellä,
kääntää ja
pitää hyvänä
ymmärtämättä
mikä mihinkin
vaikuttaa
ahnaiden silmien
halua ja
yllyttävää tunnetta
rakkauselämään,
kipeää kaipuuta
tulisen raudan
tapaa silittää
päälakea,
ihon uskomatonta
ehjyyttä
kuinka tuska
oli saatukin
kiristettyä pinkeyteen,
jonka pienen
pieni kosketuskin
saa särähtämään
tuntui kuin
sielu olisi
sisältä rikki ja
pelkkä ihon pinta
kannattelisi
viimeisiä koossa
pysyviä säikeitä
antaen eheydelle
toivoa,
tietämättä
elämästä muuta
kuin sen olevan
arkea ja osaavan
satuttaa
onnekas ja onnellinen
antoi odottaa
itseään
vain suru ja
epätoivo antoivat
luvan raahata itseään
vastoin tahtoa
uhraten työtä
tekemällä
nuoren isänmaan
hyväksi tunnistamatta
omaa kohtaloaan
voisiko sitä kutsua
sattumanvaraiseksi,
rakkautta, joka
osuu toisiin ja
väistää toisia
paljastaisi todelliset
tunteensa,
ymmärtäisi katseen
merkityksen, joka
polttaa sielun
pohjaan asti
tapa, jolla
kaikki järjestyksessä
olevat pasmat
saadaan myrskyn
repimiin haavoihin
pois tiukan
elämän normaalista
otteesta
onnellisiako ne,
jotka osaavat,
saavat elämän
salaisuudet pois
kuorestaan
paljaana,
outoudellaan hivelevään
täydelliseen elämään,
jossa sanat eivät
löydä oikeita paikkoja
mutta todellisuus on
samalla annos
epätodellisuutta,
kieltää ongelman
olemassaolo
muistin kyky
armahtaa,
kuolematta synteihinsä
helpossa elämässään
elää kuten
suvut ovat
vuosituhansia eläneet
antamatta todellisuuden
reunojen repsahtaa
tärkeää on
vain vallankumous ja
miehuus
koko elämän
ajan raksuttavat
kellot
löytämättä itseään
yllättävistä tilanteista
kaikki hyvin,
mitään ei puutu
mutta sydän
halajaa
kuolematonta hetkeä
unelman häipyessä
kaukaisuuteen
kivikautisen onkalon
uumeniin
maailmankaikkeuteen,
jota vain hetken
on mahdollisuus
kosketella
mahdollisuus törmätä
ja tehdä
sielua sivelevää
historiaa
tai muistella
mitä olisi
voinut tehdä
joutumatta vuosituhansilta
tuntuvaan yksinäisyyteen
aika kuluu,
mutta tehtyä ei
koskaan saa
tekemättömäksi
inhimillisyys on
narun trapsetsilla
tapaillen tyhjyyttä
ja toisella onnellisuuden
tunnistamatonta muotoa
yksinäisyys perääntyy
sähisten jokaista
kosketusta
tarpeellisuuden tunne
etsii ulospääsyä,
tupakantuoksuista
nuoruuden muistoa,
jolloin kaikki
tuntui olevan paremmin
kohmeinen metsä
nielaisi
ajan raskaan kulun
kirpeän ilman
ylpeyden tunne
asteli ja
tuoksui maalta
rohkeine ajatuksineen
ja voimineen,
joita ei ehkä
maalaisjärki
pystyisi hallitsemaan
miten kukaan
osaisi elää
tätä elämää
pukea tunteensa
sanoiksi,
ymmärtäisi ystävyyden
jokapäiväistä lahjaa,
joka paistaa kuin
auringon selkeys
päivänkakkaran antamassa
muodossa
kuinka sitä
voisi pitää
kämmenellä,
kääntää ja
pitää hyvänä
ymmärtämättä
mikä mihinkin
vaikuttaa
ahnaiden silmien
halua ja
yllyttävää tunnetta
rakkauselämään,
kipeää kaipuuta
tulisen raudan
tapaa silittää
päälakea,
ihon uskomatonta
ehjyyttä
kuinka tuska
oli saatukin
kiristettyä pinkeyteen,
jonka pienen
pieni kosketuskin
saa särähtämään
tuntui kuin
sielu olisi
sisältä rikki ja
pelkkä ihon pinta
kannattelisi
viimeisiä koossa
pysyviä säikeitä
antaen eheydelle
toivoa,
tietämättä
elämästä muuta
kuin sen olevan
arkea ja osaavan
satuttaa
onnekas ja onnellinen
antoi odottaa
itseään
vain suru ja
epätoivo antoivat
luvan raahata itseään
vastoin tahtoa
uhraten työtä
tekemällä
nuoren isänmaan
hyväksi tunnistamatta
omaa kohtaloaan
voisiko sitä kutsua
sattumanvaraiseksi,
rakkautta, joka
osuu toisiin ja
väistää toisia
paljastaisi todelliset
tunteensa,
ymmärtäisi katseen
merkityksen, joka
polttaa sielun
pohjaan asti
tapa, jolla
kaikki järjestyksessä
olevat pasmat
saadaan myrskyn
repimiin haavoihin
pois tiukan
elämän normaalista
otteesta
onnellisiako ne,
jotka osaavat,
saavat elämän
salaisuudet pois
kuorestaan
paljaana,
outoudellaan hivelevään
täydelliseen elämään,
jossa sanat eivät
löydä oikeita paikkoja
mutta todellisuus on
samalla annos
epätodellisuutta,
kieltää ongelman
olemassaolo
muistin kyky
armahtaa,
kuolematta synteihinsä
helpossa elämässään
elää kuten
suvut ovat
vuosituhansia eläneet
antamatta todellisuuden
reunojen repsahtaa
tärkeää on
vain vallankumous ja
miehuus
koko elämän
ajan raksuttavat
kellot
löytämättä itseään
yllättävistä tilanteista
kaikki hyvin,
mitään ei puutu
mutta sydän
halajaa
kuolematonta hetkeä
unelman häipyessä
kaukaisuuteen
kivikautisen onkalon
uumeniin
maailmankaikkeuteen,
jota vain hetken
on mahdollisuus
kosketella
mahdollisuus törmätä
ja tehdä
sielua sivelevää
historiaa
tai muistella
mitä olisi
voinut tehdä
joutumatta vuosituhansilta
tuntuvaan yksinäisyyteen
aika kuluu,
mutta tehtyä ei
koskaan saa
tekemättömäksi
inhimillisyys on
narun trapsetsilla
tapaillen tyhjyyttä
ja toisella onnellisuuden
tunnistamatonta muotoa
yksinäisyys perääntyy
sähisten jokaista
kosketusta
tarpeellisuuden tunne
etsii ulospääsyä,
tupakantuoksuista
nuoruuden muistoa,
jolloin kaikki
tuntui olevan paremmin
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Sivut