Ashes

Mietin elämääni
 
riippuvuussuhteiden
tahtoa ja estoa
roikkua
henkisen selkärankani
seksuaalisena siteenä
 
jokaista pidättäväisyyden
juurta, joka
napsahtaa poikki
päästäen tunteeni valloilleen
 
siinä virrassa haluan tunteitani vietävän
 
siinä virrassa
jokainen vuodenaika
on alttiina valolle
pimeydelle
 
alttiina menestykselle
yhtä paljon kuin menetykselle,
joka kaivertaa arpensa
somasti hipiääni
 
-
 
aloin jo laskea
niitä kuherruskuukausien
lukumääriä,
kiinnekohtia,
jotka euforiassaan
polttivat sisuskalujani
 
niitä riippuvuuteen johtaneita polkuja
tai
elinikäiseen ystävyyteen
johtaneita portaita,
joilla näen
edelleen
tunteiden kauneuden
vilkuttavan
 
ja siinä virrassa näin
ja tunsin
miten en vastustellut,
 
en antanut minkään
rationaalisen tai
irrallisen sivujuonteen
keikuttaa sitä kasvavaa paloa
 
joka tiesi tunteen
puolikaan hipaisun johtavan
kosketukseen
 
estottomuuteen, joka
puolestaan
tarvitsi oman hetkellisyytensä
muuttuakseen taas
 
kohta sietämättömyydeksi
ja vastenmielisyydeksi
kun se otetaan ulos
kontekstistaan
 
haudataan elävältä,
jotta sen voisi unohtaa
 
juottaa humalaan ja
kieltää koskaan tunteneensa

kysyn siis,
olisiko se luonnotonta,
jos en silloin kaipaisi,
hakisi lohdutusta elämälleni
 
-
 
 
vaikeinta kaikessa
lienee syyllisyyden tunto,
joka kuolasi merkkinsä
jokaisen avatun oven pieleen
 
muistutti miten omien tarpeiden
yksinoikeus voi tukahduttaa
 
olin takertunut siihen virtaan,
enkä enää antanut
sen virrata lempeydessään
 
omahyväisyyteni
haaroitti tunteeni
ja jotenkin liu’uin aina
siihen samaan
pisteeseen
 
ja silti olin
jo pitkään jättänyt
jotain itsestäni
 
sen osan, joka
kielsi henkeäni
tarttumasta
 
sen osan,
joka halusi lopettaa
valloittamasta
 
sen osan, joka
kiintymyksensä aallonharjalla
aina tietää
olevansa kuilunsa pohjalla
 
paljastaen elämänsä sietämättömyyden,
jolla ei ehkä olekaan tarkoitusta
 
olenko silloin väärässä vai asuuko se ihmisessä?
 
-
 
rynnäköin kuin
armeijassa,
kylmää metallia
valloitukselleni
 
murtaakseni,
saadakseni tahtoni,
joka oli henkeni
korkein tuote
 
ja se aita
oli korkea kiivettäväksi,
sulkeakseni päivän
pois ajastaan
 
joskus tuntui, että olin valmis
uhraamaan kaiken
vain yhden hengen tai
jotta yhden hetken näkisin kuvani selkeämmin
 
saisin uskoni takaisin
ihmiseen,
takaisin laajempaan käsitteeseen
siitä avoimen kolmion käsitteestä,
joka
virtaa turvallisuutena
ja tietämättömyytenä
elämän oikeasta tilasta
 
-
 
sammuttamalla valot
elämää hallitsevat kuvat
eivät katoakaan
 
miten aikaa syönyt
keho alkaakin näyttää
enemmän ruumiilta
 
miten kaikkea palvomaansa
voi kohta inhota aivan
samoista syyjuurista
 
tai kuinka aurinko
lämmitti sormiasi ja
silti ne hytisivät sen
kaiken kauneuden kaipuussaan
 
miten saatoin
pidellä sinua sylissäni
ja silti kaukana
silmieni syvyyksissä
näin aina toiset
kasvot
 
näin miten sateenkaari
osui isompiin pisaroihin
ja kuljetti uutta aarrettaan
lähemmäs sitä samaa virtaa
 
-
 
en uskonut elämään
jota vietin
 
ymmärsin olevani
illuusio,
houkutus
 
mutta silti tunsin vahvan
pakottavan tarpeen olla kiitollinen
siitä mitä olin saanut kokea
 
ymmärsin
ettei tuntien laskeminen,
 
synnittömyyden tunteminen
ollut se oikea vapauden
tunne toiveen
tai aavistuksen
kykyyn nähdä syvemmälle
omaan paratiisiinsa
 
mutta olin
nähnyt mitä
se tekee ihmiselle
 
-
 
olin nähnyt rakkauden syvimmän
olemuksen,
tuntenut anteeksiannon voiman
 
miten uljaasti se liukenee ihmiseen
 
ja silti olemme
tässä virrassa,
huumaamme mielemme
ettemme näkisi
miten elämme omaa elämäämme
 
jokin meissä tappelee
sitä vääjäämätöntä vastaan
 
luulemme käytettävyyden
antavan luvan
käyttää hyväkseen
 
ja teemme itsestämme
pelkkiä puolikkaita,
tuomalla osia itsestämme,
viemällä osia toisistamme
 
saamatta koskaan kokea
niitä etsimiämme asioita,
joita ei tunnu olevan olemassakaan
 
-
 
olen kuullut tämän aiemminkin
 
itsepetos identiteetin navan ympärillä
 
me muovaudumme johonkin
pisteeseen, jonka jälkeen
side venyy ja katkeaa
 
koska emme halua olla rehellisiä
vaan muutamme suhteen
epätaloudellisuuteen ja
maksamme kaiken katteettomuudellamme
 
mikä vitun Aristoteles
tulee sanomaan minulle
miten minun pitää elää
 
kasvattaa henkeni kiinni ruumiiseeni
 
etten näe
kehossamme kauneuden muovaamia kasvoja,
syvimmän hengellisen arvon merkitystä
tai moraalin suurinta kukkulaa
 
ja silti se sama elämä
on tehnyt minut onnettomaksi,
osaamatta tehdä ketään omaksi kuvakseen
 
 
-
 
totuushan on, että
teeskentelemme ja
olemme puolikkaita
 
mieluummin puolikkaita
kuin yksinäisiä
 
polttaessamme jokaisen
mielikuvan,
kaiken sulouden
 
ojennetuin varpain,
taivutetuin polvin
ja henkisen yhteyden menettäneenä
 
kuten potkaisemme
pikkuhousumme nilkoistamme
himon polttaessa
ja kadottaessaan kontrollinsa haluamaansa älyllisyyteen
 
-
 
I can't take it anymore,

I can't...

en jaksa nähdä valheeni taakse
 
miten uneni kehdossa uinuu lapsi,
virrassa ihmisen elämä
sumussa silmäin loiste ja henkemme jalo vire
 
-
 
kadotin itseni
ollessani sinä virrassa
 
ollessani ja
yrittäessäni selviytyä
luomistyön täyttymyksestä
 
kohdata tämä tyhjyys
täynnä itseään
 
tämä ihminen, joka
jättää jälkensä
hehkuvaan taivaan kanteen
 
pimeään jaksoon
tuskallista tietoisuutta,
jossa kipu heikkenee
lointuen kauemmas ja viimein kuolee

poisajettu viha ja katkeruus sisimmässään
 
kuitenkin ymmärtäen ja antaen rakkaudelle mahdollisuuden
 
nähden kiitollisuuden silmissään aivan kuin olisi antanut lupauksen elää kasvoillaan henkensä kauneimpana esikuvana
tietämättä mitä se oikeasti tarkoittaa
 
-
 
mistä mittaamattomien
etäisyyksien takaa olemme nousseet
 
mitä valoa ja pimeää tunnustamme,
minkä muotoista
kadotusta pelastuksellemme
 
rajattoman avaruuden
rajat ovat kadonneet,
olen yksi ja sama ruumis
 
olen mieli mielessäsi
 
tunnustelen sormin,
luen sinua kuin avointa kirjaa,
jonka olet kirjoittanut
 
sen me olemme
halunneet sietämättömyydeltämme
 
-
 
me olemme se halu ja kiihkeys,
joka vastaa kun huulilta kysytään
 
kun se palava ruumis herää eloon, kun sitä kosketetaan
 
rahalla tai rahattomana
se avautuu ja
kasvattaa juurensa
siihen virran penkereeseen
 
avaa muotonsa
tullen ja mennen

ollen muisti ja kadonnut menneisyytensä
 
ja sen tunteen samanlaisuuden voi tietää vain toinen samanlainen, jota on kosketettu samaan kohtaan
 
miten se tuntuu
sisäisen kuoleman jälkeen elämältä,
kun ymmärtää totuutensa kaiverretun ruumiiseensa
ymmärtääkseen itsensä
tai
nähdäkseen, jotta ei koskaan unohtaisi
 
miten ihanalta se tuntuukin
 
katsella sitä virtaa ja kysyä,
 
missä on sinun todellisuutesi, nähdä ja uneksia samaa asiaa
miten henkesi kasvaa ja sydämesi sykkii
yrittäessään sytyttää valon liekkiä muotoonsa
 
ympäröivä pimeys näkyväksi