Vaikka maailman ääriin

Se painaa
painaa koko vartaloaan
kantapäitä syvemmälle kanervikkoon
kun juoksee, juoksee ja pakenee

Syvemmälle, syvemmälle metsään,
vilkuillen taakseen ja ai että kun painaa
figuuri käsivarsilla, hän kantaa
tämän vaikka maailman ääriin

Koska jaksaa, tottakai jaksaa
hän jos kuka kykenee,
väistää tiet ja kaikki hahmot
jotka ihmisiksi tulkitsee

Lujaa, määrätietoisin askelein
syvemmälle syvemmälle yhä aina
keho on niin turtunut
ettei enää mikään paina

Arveton on arvoton ja niin edelleen
oikein raastaa kasvojaan piiskaaviin oksiin
on lopettanut taakseen vilkuilun
näkee vain käsivartensa ja figuurin

Mutta mikä on muutos figuurissa
kavahtaa ja kauhistuu
kun figuuri maiseman muutoksessa
yhä lisää kaunistuu

Kasvattaa sarvet, käsissään on dryadi
julman kylmä patsas
jonka kasvoilla
on pettyneen säälivä ilme

Niin käy kivi kantapäähän
kompastuu pitkälle paennut
figuuri putoaa kädestänsä
väri on kasvoilta kadonnut

Kaatuu rinta edellä rakastamaansa rautaan
mätäs ei iskua vaimenna
sarvi syvälle sydämeen
jää juoksijalle ikuinen ilme