Nimetön

Kalman kulkuteillä kulkien
rinnastain revin sydämen
mä alas laskin sen
lihaa ja verta
kipua tuntematta..
silti se sykki, sykki

harmaantunut, mäännyt
se on
kauan sitten poltehettu
lumimyräkällä viilletty
sateella raiskattu
kesäheltehellä unhoitettu

Silti
kannan sitä rinnassain
uskaltavaa ken pelkää
se sitä vieroksuu,
ken kustannuksellaan leikittelee,
se sitä oudoksuu.

Liian suorasukaenen,
kuin hiiltynyt horni,
untuvikko piipussa
laukaus ennen ammuttu
kuin rauha tällä olennolla on

Niin kauan se kulkeepi
kuin sille annetaan anteeksi sen
synnit, pienet,
känsät sydämehen kovetetut
tunnevammat, elämän kolohut
sairaudet