Istuin entisen suhteeni tuhkassa
ja haaveilin pilvilinnoja.
Maalasin ne niin todellisiksi,
että pystyin jo astumaan eteiseen
ja ihailemaan täydellisyyttä.
Mutta uusi rakkaus ei tuonutkaan turvaa,
ei antanut minulle todellisuutta.
Pala palalta purimme linnamme,
viimeinenkin vesiväri häilyi seinästä,
kun suolaisella kyynelvedellä sitä kastelin.
Minulle jäi ravinteikas tuhka,
enkä voisi olla onnellisempi.
Selite:
Tuli sanoja ulos ekaa kertaa varmaan vuoteen. Parempiakin ois voinu olla :D
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
loiskuavaa voimaa tässä haikeassa runossa! Pidin! Hyvin olet onnistunut pienen paussin jälkeen :D
mielestäni oikein onnistunut runo :> pidin erityisesti toisesta säkeistöstä!
Tässä on nimenomaan voimaa, toivoa ja hyvin kiteytettynä se hetki, kun tajuaa pärjäävänsä. Mainiota tekstiä.