Papukaija ei ole enää mitään eksoottista.
Silti minä ajattelen,
heti kirjainten kosketettua paperia,
isiä tuomassa lapsilleen tuliaisia
kaukaisista maista
papukaijahäkki keinuvassa laivassa
merkkinä muistamisesta.
Typistetyt siivetkään eivät ole ongelma:
empatioin itseni linnuksi
joka ei voi lentää vapauteen,
sekin metafora tulee täytettyä
tai se että on
opetettu hokemaan vain muiden lauseita,
se on jo haastavampi
mutta kyllä kai tämä yhteiskunta
- kenen viulut, sen laulut?
En minäkään ole omaperäinen totuudenpuhuja.
En halua häkkiä, kun saavut
haluan elävän ihosi
en halua olla sidottu sinuun siivistäni, sielustani ehkä,
en halua puhua sinulle sitä samaa kuin kaikille muillekin.
Rakkaudessa on kyse siitä
kuinka monta metaforaa, paperi-ilmausta,
osaat väistää.
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
