Sängyn pohjalla
upoten siniseen,
uneesi.
Huilu soi.
Lintu,
kosketa minua.
Nosta pois pehmeydestä.
Ja niin. Taivas ilakoi,
rankaisee pahantekijää,
heittää salamalla,
ja minä nauran.
Se lintu,
pilkkaa toimistorottaa.
Paskaa ikkunassa,
nyt jo
kirkas taivas,
maa polttaa, pöly
nousee.
Minä en.
Ja siellä mustassa
punaisen verhon takaa
kurkistin. Sinä
tulit luokseni ja
vaivuin.
Taas.
Ei kuulunut mitään.
Odotin
kärmehiä.
Niin.
Ilmasto
hurisee. Näivettyvä ääni
kertoo kivistä.
Kovista
ja
valtavista,
valmiina räjäyttämään tajuntasi.
Ulkona,
auringossa,
olisit sinä
päivettynyt jumalani.
Kaksi harakkaa koivussa
katselee kahvilan takana
valkotakkista tätiä.
Niillä on pesä.
Siellä latvassa
parvekkeen alla huojuvat,
ottavat mattopurut niskaan.
Tänään kun heräsin,
oli ikävä.
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Hieno runo :)
Tunnetta kyllä, mutta liikaa yritystä olla taiteellinen ja erilainen. Yksinkertaisuus on valttia joskus :)
Mä tajuan, voihan olihan tunnetta.
Ubee. Jee. Hiukka!
Kärmes. Jep, tästä kyllä huutaa ikävä. Niinku totally! Tällä on varsin ihanainen nimi, huippu nimi! Se on hieno. Taitavasti kirjoitettu muutenkin. Jee.