Syntytarina

Runoilija Nuori Runoilija

nainen
Julkaistu:
10
Liittynyt: 3.9.2007
Viimeksi paikalla: 2.9.2016 12:01

Asuinpaikka: -
Sähköposti:
-
Syntymäpäivä:
-

Mikä on tullakseen, tulee... ja me kohtaamme sen pystypäin, sitten kun se tulee.


---
olen kirjoittanut suurimman osan näistä runoista silloin, kun olin noin kymmenen vuoden ikäinen ja tunsin asioita, joita sen ikäisten ei pitäisi tuntea. suhtautukaa pateettisuuteen siis varauksella.
 

Maailman alussa, kun oli vain maapallo, ja kolme järveä keskellä suurta mannerta, jättimäinen joutsen laskeutui maahan. Ketään ei ollut ihmettelemässä, miten ylväs joutsen oli maanpäälle ilmestynyt.
Joutsen lauloi pienen sävelmän karmivalla äänellään, ja maahan kasvoi pienen pieni puun taimi. Muutaman päivän kuluttua taimesta oli tullut puu, joka kurotti latvansa taivasta kohden. Joutsen lennähti puun latvaan istumaan. Puu notkahti alaspäin linnun painosta, muttei kaatunut, koska se kunnioitti joutsenta, josta se oli saanut alkunsa.
Puusta tuli joutsenen pesä. Joutsen muni suuren munan puuhun, olihan se itsekin niin suuri. Munasta kuoriutui jättimäinen ihminen. Jättiläinen ei ollut kovin kaunis. Mutta se piti itseään komeana, sillä ketään ei ollut kertomassa sen rumuudesta. Jättiläiset ovat kiivasta porukkaa, ja itselleen suututtuaan jätti tömäytti nyrkkinsä maahan. Nyrkin voimasta suuri manner jakautui kahtia ja siitä yhä pienemmiksi osiksi. Kolme järveä jakautui kuhunkin maanosaan omiksi järvikseen ja joikseen. Maa halkesi suuttumuksesta jättiläistä kohtaan, ja halkaisi itsensä jätin. Jätin sisältä hyppi pieniä ihmisiä ulos maahan. He saivat nimekseen vesilintukansa.
Vesilintukansallekin tuli riitoja, sillä olivathan he äkäisestä jättiläisestä lähtöisin. Kansa jakautui pieniksi kansoiksi ja asutti maan.
Joutsen lensi pois, kauas avaruuteen vihasta maata kohtaan, joka ei kunnioittanut sen luomusta. Puu jakoi siemeniään jokaiseen kolkkaan, ja maa muuttui vihreäksi. Joutsenen lähdettyä pieniä eläimiä alkoi saapua maahan. Kuten joutsenkin, niillä kaikilla oli siivet, ja nekin lensivät avaruudesta käsin. Mutta se on jo kokonaan toinen juttu ja kerrotaan joskus toiste.

Selite: 
Heheehee, tarvitsin lyhykäisen tarinan pätkän ja siinä se sitten on.
Kategoria: 
 
 

Käyttäjän kaikki runot