Apatiaa

Valhe
Jälki jota seuraan kunnes törmään
Todellisuus vilauttaa rupisia kasvojaan
Ihminen, entinen ystävä, kertoo puukon olevan selässäni

Murrun
Peitän kasvoni kyynelillä ja kätken kipuni kämmenillä
He jotka olivat puolellani eivät enää puolusta
Yhdessä he pyörittävät terää sanoillaan

Kaksi on pahoillaan ehkei yksikään
Juuri hän yrittää pelastaa nahkansa, yrittää lohduttaa
Tulokas luulee tietävänsä
Vuodan

Kaikki muistot, kaikki unelmat - suuri kivi - on miljoonina hiekan muruina
Tuuli tempaa ne matkaansa ja erottaa –
Verenhukka estää keräämästä. Liima ja sinitarra ovat hyödyttömiä
Poistun

Aika kuluu ilman mahdollisuutta ja arpeni märkii
Onnekseni tiedän, että hänen mätänemisensä ei jatku ikuisuuteen, sillä
Annan anteeksi, mutta en unohda
KOSTAN!