Nimetön

Lapsena,
kesäisellä soratiellä
ensi kerran
tunsin,
miten sydämeni voikin
lyödä niin kiivaasti

Ollako vai eikö olla,
vuosia sitä samaa
Sinun kanssasi en jaksa
en enää,
koska minä en riitä sinulle

Joka ainoa aamu
jotain minusta
jäi niihin vuoteisiin

Kevään viime hetkinä
tiesin vihdoinkin,
vieressäni istui Hän

Hän, joka tulisi
rikkomaan sydämeni pirstaleiksi

Niitä paloja keräillen,
tunturien juurella,
jaksoin vielä uskoa
rakkauteen