Sormenpääni olivat kuin
satiinia,
en pystynyt pitelemään
pitsihansikkaitani
jotka sormien liukkaudesta
putosivat jalkojeni juurelle.
Hymyilin nolosti,
peitellen häpeääni
-hymy peittää kaiken,
rumuudenkin.
Kuulen kuinka paholainen
nauraa selkäni takana,
kun pyyhkäisin
verhotulla jalallani
veriruusujen koristamat
hansikkaat syrjään,
korkokengän koron
painuessa napakasti
silmiesi väliin.
Selite:
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
upea runo, jonka tunnelman olet hienosti saanut vaihtumaan täysin eteenpäin lukiessa
Piikkikorko ja pari valittua sanaa... Tiiän pariki ihmistä, jotka tarvis tuota nyt.