Luin lehteä innokkasti ja join kahvia. Lehdessä oli seuranhakuilmoitus, jossa kirjoittaja pyysi tavata naista, joka on pukeutunut Red Boots-merkkisiin korkokenkiin. Mikään muu ei ilmeisesti kelvannut.
Minulla oli Red Boots-merkkiset kengät kaapissani, joten päätin ottaa yhteyttä mieheen.
Kirjoitin tekstiviestiä:"Sinä siis kiihotut korkokengistä. Minulla on niitä läjäpäin kaapissani. Pukeudun niihin joskus itsekseni ollessani alasti kotona."
Mies vastasikin pian:"Ne saavat minut hurmion valtaan. Muista sitten, että suosikkini ovat nimenomaan Red Boots-merkkiset korkokengät."
Sovimmekin pian tapaamisen tälle päivälle ja aloin laittaa itseäni valmiiksi. Hän sanoi hakevansa minut taloni edestä autollaan.
Auto oli vaaleanpunainen. Oi, kuinka ihanaa. Hyppäsin kyytiin.
Hän oli hieman vanhempi kuin olin kuvitellut, ja yhtäkkiä muistinkin, että lehti oli eläkeläisten lehti. En antanut asian kuitenkaan häiritä minua, sillä olinhan joskus salaa haaveillutkin vanhan miehen ryppyisestä kalusta.
Itse olin 26-vuotias nuori naisenalku. Minulla oli treenattu ja lihaksikas vartalo. Pienet rinnat ja pyöreä takapuoli. Hiukseni olivat vaaleat ja pitkät.
Mies on 59-vuotias mustalaismies. Hänellä oli kauniin ruskea iho, vaikkakin hieman ryppyinen ja iän kuluttama. Hänellä oli mustat hiukset ja ruskeat silmät. Katsoin persettä, kun hän avasi minulle auton oven. Se oli todella pyöreä ja treenattu. En edes tiennyt, että vanhukset voivat harrastaa liikuntaa sillä tavalla.
Minä:"Moi! Sä olet hieman pidempi kuin kuvittelin."
Mies:"Sinä taas olet hieman nuorempi kuin olin ajatellut."
Hän soitti autossaan vanhoja iskelmiä, joita oli ihan miellyttävää kuunnella. Tiedustelin, mikä oli johtanut siihen, että hän oli hankkinut vaaleanpunaisen auton. Hän vastasi, että auto oli hänen tyttärensä vanha peli.
Hänen luonaan oli punaviiniä tarjolla. Humalluin siitä muutaman lasillisen jälkeen villisti ja aloin riisumaan vaatteitani. Kengät kuitenkin pidin jaloissani.
Mies:"Nuo sinun kenkäsi näyttävät seksikkäiltä, ja tuo sinun vartalosi on niin nuori ja lihaksikas."
Minä:"Kiva, että tykkäät."
Hänkin alkoi riisua vaatteitaan ja alta paljastui yllättävänkin kookas ja hyvänä pidetty vartalo.
Mies suuteli ja nuoli kenkiäni.
Hänen kielensä oli kiihkeä näky.
Nautin hänen seksuaalisesta voimastaan, ja ihmettelin, kuinka se on mahdollista noin vanhalla iällä. Korkokengät ja nuori vartaloni olivat varmaankin hänelle harvinainen elämys.
Hän ähisi ja puhisi. Hän katsoi minua kauniilla silmillään ja puristeli rintojani hellästi. Olin aivan heikkona ruskeisiin silmiin ja voihkaisin kauneuden tunteen mielihyvästä.
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi