Verinen kyynel

Ovi kolahti kiinni Miinan takana, vihdoin hän oli yksin. Hetken seisottuaan Miina kääntyi ympäri haparoiden pimeässä löytäen lopulta etsimänsä. Kuului hiljainen hankaava ääni kun sytytin löi kipinää saaden aikaan pienen liekin. Miina sytytti huoneessa olevat kynttilät asetellen ne eri puolille huonetta saaden huoneeseen nyt hieman valoa. Tummat tapetit peittivät seiniä ja niiden päälle oli kiinnitettynä useita julisteita, joihin oli maalattu erinäisiä kuvia ja kuvioita. Miina oli kääntynyt peilin puoleen ja katseli nyt kyynelten juovittamin kasvoin omaa kuvajaistaan siitä. Vaalea meikki oli sekoittunut silmäkulmissa tummaan ripsiväriin ja muualta kasvoista se oli valunut alas kyynelten tieltä. Miina laski katseensa päästäen kasvojaan kehystävät tummat hiukset peittämään terävät, mutta niin kauniit piirteet. Kumartuen Miina nosti pieneltä jakkaralta kankaan palan ,jonka hän kostutti haaleassa vedessä alkaen pestä kasvojaan meikistä. Lopulta hän katsoi peiliin hymähtäen hiljaa ja kääntyi pois sen luota.

Miinan vaatteet olivat lähes kauttaaltaan mustat, vain pitkän hameen alareunaa koristi himmeä punainen kirjailu jota tuskin näkyi. Tottuneesti hän nyöritti paitansa rinnuksen ja kaulus aukon avonaiseksi avaten sitten vielä takana olevan vetoketjun antaen tämän jälkeen pukunsa yläosan valua yltään lattialle. Nopeasti Miina oli riisunut yltään myös pitkän hameensa, jonka alta paljastuivat sukkanauhat, verkkosukkahousut ja mustat pikkuhousut. Kylmästä värähtäen hän asteli avoimen ikkunan luo sulkien sen ja jatkoi sitten riisuutumista. Tummat rintaliivit paljastuivat mustan korsetin alta, jonka Miina nyöritti auki ja nosti antoi senkin valua yltään.
Hetkessä rintaliivit, sukkanauhat –housut sekä pikkuhousut seurasivat korsettia lattialle.
Nyt alastomana Miina kääntyi peilin puoleen katsellen itseään hetken. Hän oli hoikka, jopa laiha. Jokainen luu tuntui näkyvän selvänä painautumana kalvakkaa ihoa vasten. Ohimennen Miina vilkaisi käsiään joissa näkyi vanhoja ja uusia arpia viiltojen jäljiltä.
Huokaisten Miina heittäytyi sängylleen kietoutuen peittoihin. Pehmeä lakana tuntui viileälle hänen ihoaan vasten ja taas hän muisti sen. Hän oli yksin. Kylmä hiki nousi Miinan iholle tuskan ja muistojen palatessa. Taas hän oli yksin pimeässä eikä kukaan voisi auttaa. Itsesyytös, pettymys itseensä ja ikävä tuntuivat repivän hänet kappaleiksi. Miksi? Miksei hän ollut riittänyt? Yhä uudelleen hän toisti näitä kysymyksiä mielessään. Täristen Miina kohottautui istumaan, hän voi pahoin. Kyyneleet sumensivat hänen silmänsä ja tippuivat peitolle sekä paljaille reisille.
Jälleen hän tunsi sen, muiston aiheuttaman tuskan. Kaikki oli ollut hyvin, hän oli ollut onnellinen. Aleksi oli tehnyt hänet onnelliseksi. Mutta jokin hänessä ei ollut riittänyt ja siksi tuo kaikki oli nyt poissa. Sen jälkeen hän ei ollut rakastunut kertaakaan, kaikki mitä hän tunsi oli yksinäisyyttä ja tuskaa. Taas tuo muisto, muisto menetetystä rakkaudesta, muisto tunteesta. Nyt hän oli unohtanut kuinka rakastaa. Äkkiä Miina yökkäsi alkaen kakoa kuitenkaan oksentamatta, täristen ja pahoin voiden hän haparoi pöydän laatikkoa saaden sen lopulta auki. Nyt Miina tiesi mitä hän etsi ja mistä, nopeasti sormet tavoittivat etsimänsä ja hän tunsi kylmän metallin kädessään.
Metallin viileys sai hänet hetkeksi rauhoittumaan ja nyt vakain käsin Miina veti veitsen ulos laatikosta. Hetken hän vain tuijotti veistä joka heijasti kynttilöiden himmeää valoa. Sitten rauhallisuus katosi, kaikki tuska tulvi kerralla Miinan mieleen. Hänen päässään jyskytti, häntä pyörrytti. Pistävä tuska tuntui lähes fyysiselle ja hän vavahti rajusti. Tärisevät kädet kuljettivat veitsen ranteelle, mutta toisin kuin tavallisesti tällä kertaa käsivarren myötäisesti. Jälleen pistävä tuska, tällä kertaa todellinen lävisti hänen vartalonsa. Miina katsoi rannetta johon oli puhjennut pieni pistohaava. Yksi pisara, kuin verinen kyynel valui esiin terän alta. Kyyneleet tulvahtivat Miinan silmistä kun hän katsoi pisaraa hetken. Sitten hän viilsi.