Selkä selkää vasten,
näin me olemme aina nukkuneet.
Ja kuitenkaan emme koskaan.
Muistatko ensimmäisen yömme?
Iho tuntui liian kuumalta toista vasten,
ja kuitenkin halusimme vain lähemmäs.
Seuraavina öinä kuumuus voitti,
mutta varpaat ja sormet etsivät yhä toisesta pienen hipaisun,
olethan siinä yhä.
Ehkä kuumuus on voittanut lopulta sydämemmekin,
kärventänyt kuoren kivenkovaksi liekillään.
Sillä enää eivät sormet tai varpaat etsi ihoa,
jota vasten painautua sukellettaessa unten maailmaan.
Tässä pienessä sängyssä ei vain enää mahdu tämän kauemmas.
Selite:
Viimeistelemätön, mutta pidän ajatuksesta...
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi