Kappale 1

Joel:

Tuijotan kelloa työpöydälläni ja olen ärtynyt sen näyttäessä jo seitsemää illalla. Tämä päivä on ollut huono päivä. Yleensä en edes huomaa joidenkin päivien olevan sen erityisemmin surkeita kuin toistenkaan. Elämäni on niin samanlaista päivästä toiseen. Siitä on niin kauan, kun viimeksi kuin olevani elossa. Mieleeni palaavat rakkaan enkelini kasvot. Hänen silmänsä täynnä kyyneleitä, kun hänet viimesi näin. Voi Heidi, ehkä meidän ei olisikaan pitänyt erota vielä silloin. Mutta minä halusin pitää hauskaa ja sinä halusit pitää sen lapsen. Jonka sinä sitten menetit kuitenkin. En haluaisi olla niin hirveä ihminen kuin olen, mutta tunnen edelleen helpotusta tilanteesta. Hänen kehonsakin oli sitä mieltä, että lapsi ei olisi ollut tervetullut. Mutta Heidi ei enää palannut luokseni. Sillä samalla hetkellä, kun hän menetti sisällään kasvavan solurykelmän, hän tajusi, että minä en antaisi hänelle sitä, mitä hän todella tarvitsisi.

Ikäväni yltyy, kun mieleeni palaa Heidin nauru. Se helisee tyhjässä ja synkässä huoneessani nurkasta toiseen. Muistan, kun joskus hänen kasvonsa valaisivat koko huoneen hänen saapuessaan sisään ja elämä virtasi sisälläni. Heidi on jo niin kaukainen muisto, etten enää edes muista huonoja hetkiä. Aika kultaa muistot ja sitä rataa. Muistan vain, kuinka kaunis hän oli aamuisin herätessään ja kuinka hellyyttävän suloinen hän osasi olla, kun hän halusi jotain.

Havahdun puhelimeni pirinään. Sihteerini Ella soittaa ilmoittaakseen viimeisen potilaani saapuneen. Ärryn yhä lisää. Helvetin helvetti! Miksi olin velkaa Dinalle palveluksen juuri tänään, kun kaikki on surkeasti. Toisaalta saanhan minä tästä suuren rahallisen korvauksen ja tämä on työtäni. Enkä ole edes vilkaissut seuraavaksi tulevan tytön kansiota.

"Joel, lähetänkö hänen sisään??" Dinan ääni kuuluu kaiuttimesta kysyvänä.
"Lähetä, lähetä.." vastaan ärtyneenä ja kuulen Dinan huokauksen.

Vilkaisen äkkiä tietokoneen näytöltä tietoja tytöstä
Nimi: Anna Katariina Tähtinen.
Ikä: 24 vuotta.
Ja kiirudan ovelle tyttöä vastaan. Otan asiallisen lääkärin ilmeeni ja olen valmiina pahoittelemaan, ettemme voi kätellä bakteerien levitessä sitä kautta.

Nurkan takaa tulee esiin tyttö, jonka täytyy olla kaunein koskaan näkemäni nainen. Hänen vaaleat hiuksensa korostavat hänen ihanaa ihoaan ja hänen suuret silmänsä harhailevat pitkin käytävän lattioita ja seiniä. Ja sitten taas muistan, että minä olen töissä ja minun kuuluu olla yli-ihminen, lääkäri. Vaikka minun tekisi mieli raahata tuo tyttö samantien huoneeseeni ja panna häntä pöydällä, minun on hillittävä itseni. Se tekee erityisen tiukkaa, sillä tämä on ensimmäinen nainen, joka saa minut ihan vain kävelemällä katse maassakin kiihottumaan. Ikinä vastaanotollani en ole himoinnut ketään muuta naista näin, vaikka tiedostan monien luonani kävien naisten olevan hyvin kauniita. Huokaan syvään ja katson tyttöä syvälle silmiin.
"Iltaa neiti Tähtinen" sanon ja yritän olla mahdollisimman asiallisen ja luotettavan kuuloinen.
Tyttö värähtää ja katsoo minuun kysyvästi.
"Tulkaa toki sisään huoneeseen ja istukaa" sanon ja osoitan potilailleni tarkoitettuja tuoleja. Tajuan, että en edelleenkään ole viitsinyt katsoa miksi hän on tulossa vastaanotolleni. No, parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Yritän katsoa huomaamattomasti tietokoneen ruutua, mutta syy ei nähtävästi ole siellä esillä. Ei auta kuin alkaa selvittämään.
"Minkälaista asiaa Teillä tänään olisi?" kysyn ja katson häntä raukeana. En enää muista Heidiä vaan päässäni suhisee kysymyksiä liittyen tähän tyttöön. En vieläkään osaa päättää onko hän tyttö vai nainen. Elämäni nainen, hmm...
"Minun täytyisi tarkastaa olenko raskaana" tyttö vastaa. Voi paska! Ei, ei ei.