P6 (I-IV)

(I)
kuinka kauniilta näytät
arkisissa asioissasi
kun kerrot lapsistasi, maailmankaikkeuksista

kuuntelen jokaista askeltasi
katselen silmiesi värähdyksiä
kuinka irvistät kun salmiakki oli liian väkevää

lähdetään yhdessä pois
maalataan maailma kauniimmaksi
ei ole olemassa sellaista pimeyttä
jota sinä et valaise

(II)
Saanko edes kutsua tätä kärsimykseksi?
maailmassa, jossa ihmiset elää pelossa joka päivä

Voinko kutsua tätä lopuksi?
kun sinä olet elossa, turvassa

Silti
kahviloiden aamunkylmien kuppien vapisuttaessa käsiäni,
silloin kun tuoksusi tuntuu ohikulkevassa

murenen

(III)
Tavallaan vieläkin
odotan

talvitiellä kädet taskuissa
menneen maailman kivut olkapäilläni

et sinä tule

pistän lapaset käteeni
ja luovun

(IV)
Rakkautemme-
lyhyiden tuulien lumous
enkelien kuiskinta talomme katolta

Pihakoivujen takana viimekesäinen lehti
meidän kesämme joskus

Yksinäisten iltojen kutomilla poluilla
mietin sinua hetken

nyt jo pysähtymättä