Tyttö Ruusunpuna

Pieni tyttö hentoinen,
poski ruusunpunainen.
Tarinan tuosta kerron.

Ruusunpuna nimeltään,
kuin satakieli livertää.
Uskomaton ääni hällä,
kultaiset kutrit olkapäillä.
Rakasti luonnon kauneutta,
ja merten laineutta.

Eräänä päivänä näki pojan,
niin ihanan ja soman.
Rakastui oikopäätä,
ja toivoi kaunista säätä.
Poika sanoi tälle hei,
ja tyttö hänen sydämensä vei.
Niin kaunis ja hento,
rakkaus oli kuin siivillä lento.
Tämmöistä tunnetta,
ei ollut koskaan tuntenut,
ei edes siitä tietänyt.

Tulivat hyviksi ystäviksi,
kokoajan lähemmiksi.
Lopulta poika kosi häntä,
silloin alkoi sataa räntä.
Menivät suojaan puun alle,
ja vastaan tuli Kalle.
Oli hän salakuunnellut.
Ruusunpuna vastasi kyllä,
ja oli hänellä viikon päästä morsiuspuku yllä.

Monet pojat kadehtivat,
tyttöä he ahnehtivat.
Solmivat vihkivalat,
ja söivät tarjoillut kalat.
Kesti viikko,
jos toinenkin.

Eräs pojista kateellisin,
tyttöjen mielestä poika ihmeellisin.
Mietti miten pojan päiviltä saisi,
ja ratkaisun keksiäkkin taisi.
Kului kuukausi,
jos toinenkin.

Eräänä päivänä lähti tyttö ostoksille,
oiva tilaisuus tuli hälle,
mutta kelle?
Kalle ilkimys myrkytti miehen tuon,
murhaaja käveli ylitse suon.

Kun Ruusunpuna palasi hiljaiseen kotiin,
mietti oliko mies joutunut sotiin.
Asteli makuuhuoneeseen,
ja huomasi järkytyksekseen.
Mies maassa elottomana,
koski tyttö hänen poskeaan pelottomana.
Itki taivaan täydeltä,
ja sydän tuntui tyhjältä.