Löysin laatikostani kirjan
kauaksi unohtuneen
värikkäitä sivuja täynnä
Mitä olin silloin?
Kyltymätöntä janoa,
pohjatonta kaipuuta,
katkerien tähtien loistetta aamun valjetessa
kylmääkin kylmempää
hehkuvan kuumaa
Missä ovat nyt sanani, ystäväni?
Viimeinenkin käänsi selkänsä
ei enää nostanut maljaa kanssani
Olen varmaan liian onnellinen
kirjoittamaan runoa.
Selite:
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi