123456789

Päässä puistonpenkin,
istun ja hetken sua mietin,
silmät surulliset sulkea jälleen saan,
tunteita oli enemmän kuin uskoinkaan.

Vielä hetken aikaa tässä istun,
kunnes taas lähden kulkemaan,
kylmä ympäröi mua ehkä vilustun,
joskus ehkä pystyn nousemaan.

Torin laidalla palaa kaksi kynttilää,
en koskaan kulkenut kuin tätä ympyrää,
vaikkei meistä koskaan tullut tämän valmiimpaa,
en pysty, en tahdo sua unohtaa.

Raskas sade kasvojani piiskaa,
kyyneleet se vie mukanaan,
kunnes tuuli saapuu ja minut maahan kaataa,
olen heikko ilman sua en pysty seisomaan,
en aloillani tässä enää pysty muuta miettimään,
kauneutesi muistan ja sua tulen miettimään,
kunnes loppuu aika kellon enkä jaksa enää.