Rikkinäinen suhde

Sanat hänen sisällään liikaa painaa
niin paljon ettei niitä voi eteen toisen kantaa.
Jos hän sanat ääneen kuiskaisi
kuin tuuli sen toisen juuriltaan kaataisi.
Ei hän toivo että sanoilla ketään satuttaa
ja niin vain aina sitä oikeaa päivää odottaa.
Hetki hetkeltä hän kuitenkin katkerammaksi muuttuu
ei koskaan toiselle vaan itselleen siitä suuttuu.
Päivät muuttuvat vuosiksi
vuodet kasvoilla rypyiksi ja huoliksi.
Hän itkee hän nauraa
muttei koskaan sisällään pidä oikeasti hauskaa.
Pienen hetken totuus hänen silmistään loistaa
sana siellä, sana täällä totuutta tapailla koittaa.
Hän iltaisin juoksee ajatuksiaan karkuun
vain palaamalla kuitenkin takaisin lähtöruutuun.
Kun kahden ihmisen unelmat eivät kohtaa
miten sillloin voi oikein polku perille johtaa.
Kymmenen vuotta on paljon saannut aikaan
mutta niin on vaihtuneet verhot kaltereiksi tähän paikkaan.
Hänet on opetettu jo kotona sanojaan säästämään
ja niin tarinaa rikkinäistä osalta kahden päättämään.
Ei hän haluaisi lapsuuttaan välillä kahden toistaa
niin kuin äiti, ongelmat alle maton poistaa.
Kuin vieras joka ei kaipaa tuntemattoman läheisyyttä
miten voi ihminen kahdestaan tuntea yksinäisyyttä.
Yöllä hän unelmiansa kuin rikkaruohoa mielestään kitkee
ja niin lopulta yön pimeydessä uneen hiljaiseen itsensä itkee.