oliko

Rennon letkeää runoutta. Pidän joustavasta puhekielimäisyydestä.

Hellyttävän haikea, kaunis.

Hieno runo. Kaunis. 

Jäin kiinni kaihoon, suruunkin. Kurkistelen runohahmon suuntaan, siellä hän katseli taivaalle...

Niin, runosi hiljentää miettimään, kuinka menneisyydessä onkin tietyn ajan jakanut "me", eikä "minä".  Jotenkin häkellyttäväkin ajatus tiedostaa laaja kuva. Vai onko. (otsikko heittää epäilyn verkon haaveilun niskaan). Kiitos ihanasta 💕

Herkän kaunista,pidän.

Haikeus joka tässä pikkuisessa on, on äärettömän koskettavaa ja lämmintä. 

Kiitos ! 
 

Sinussa asustelee valloittava taiteilijapersoona, hyvin persoonallinen. Tämä runo on kirjoitettu kauniisti kahden kämmenen suojassa, ettei vain muiston hehku sammu. Kaunis ja lämpöinen!

Hieno. Kuvaa luontevasti sitä tilannetta kun kaikessa on "me kaks". Ja sitten runon otsikko tuo siihen lisätason mistä erityisesti tykkään. Siinäpä tuo. Asiaa voi tietysti pohtia pidemmällekin. Kun alkurakkaus pitkässä juoksussa muuttuu rakastamiseksi, ei se tee rakkaudesta vähemmän vaan enemmän totta, vaikka siinä kumpikin eriytyy taas omaksi itsekseen, se ei välttämättä ole "me kaks" mutta on "sinä ja minä - yhdessä". Eri asia sitten jos suhde murtuu arjen ristiaallokkoihin eikä tunnehuuma koskaan pääse rakastamisen tasolle. Hups. Menipä syvälliseksi... Mutta näin minä näitä pohdin. Niinkus hyvin tiedät. Ja kiva löytää sinut täältä :)

kirjoitan uusia
tahdot tai et
nimeän tähtiä (planeettoja)
tahdot tai et

aamulla ja illalla
sillä on sama nimi

oli se silmissä tai ei...

Ihana runo, haikea!

Niin, luopuminen, oman matkan jatkaminen on lopulta aina viisautta. Silti sitä kysyy... Mutta hei katajatyttö, minne menit? Viimeisin runosi lokakuun lopulta. Ikävä jo.