hiljaiset sävelet

Runoilija Ellankana

yhtäkkiä ymmärtää, miten kaikki
tuttu, kotoisa ja rakkaudellinen
on aina ollut olemassa
siellä ja täällä
vaihtelevassa muodossa

lapsuuden kauneus ja epätäydellisyys
yksinäisellä luodolla lokit huutavat nälkäänsä yömyöhään 
kaipaavat aina jotakin
vaikka taas on kesä
järvi täynnä kalaa, keittiö perkeitä
saatte nekin

kaupungissa lapset juopot muusikot yksin
yhdessä
yhtäkaikki sulassa sovussa
onko vielä tuulessa huojuvia peltoja,
kysyn 
piittaamatta, 
tulisiko hyvä kuva tai edes
hyvä hetki

harmaa aamupuuro
kevytmaito

(en ollut kuullut onnettomista lehmistä)
ruutupöytäliina
pauhaava järvi

nintendot
pikkuveli

maailma päättyi siihen mistä alkoi
edessä siintävä ulappa
kasvoin niin isoksi 
etten enää uskaltanut katsoa silmiin
kun omissakin
näin vain valheita
hentojen totuuksien
päällä ja edessä

vaarallisinta
on haluta rakastua niin palavasti
että unohtaa rakastaa niitä,
joiden rakkaus on ikuista
ei odota tai kysy
parempaa ihmisyyttä
(vain viisaat tietävät, ettei sellaista ole)

minä opin päästämään irti 
asioista, jotka eivät tuoneet onnea
sillä miten sen muka voisi
vaihtaa intohimoon
jännitykseen
ei makuuhuone koskaan tullut tutuksi
siellä oltiin silmät kiinni
lähdettiin paita puoliksi housuissa
likaiset pikkarit liimautuneina 
pyllyvakoon
viini vasta 
nousemassa hattuun

olit kuva mielessäni
mehu jalkojeni välissä
ateria, 
jota ei koskaan syöty loppuun
ja kun minä kuitenkin
haluan sen kolmen ruokalajin menun
oletus
Kategoria: 
 
 

Käyttäjän kaikki runot