Vuotemme

Muistelen niitä aikoja,
kun kaipasin sinua viereeni.
Kaipasin niin kovasti,
että unohdin kaiken ympäriltäni.

Hymy nousee huulilleni,
kun muistan kosketuksesi.
Se kosketus kutsui perhosia,
sen voimalla pidätin hengitystäni.

Muistatko sen ensimmäisen,
talvemme yhteisen?
Oli niin kylmä,
että piti kesken matkan pysähtyä,
pitää toinen lämpimänä.

Ne yöt mitkä valvottiin,
tunnista toiseen juteltiin.
Oli kiva, kun oli hiljaista,
sai silmästä silmään katsoa.

Mitä me olemmekaan nyt?
Nuoret, toisiinsa tottuneet.

Luottaa, ettei toinen ole hävinnyt
vaikkei illalla tule viereen.

Muistaminenkin on vähentynyt,
ei kumpikaan tuijota puhelimeen.

Silti en tahdo sinusta luopua.
Lupaathan joskus taas tuoda pari perhosta?
Kylminä päivinä pitää lämpimänä,
harmaapäänäkin ottaa kiinni kädestä?