Vanha naine istu pyntyl
ilma paitta, verkkari kintuis
keskel yät
heiluttel maaha ulottumattomii sääriis.
Yhtenää hokemal kertto mul kusevans.
Vaik häne kiikkuva varppaas
ova kon pikku flika,
hää on silt unhottan elämäst enämmä
ko mää viäl tiärä.
Ja nii pia
mää heiluta yhtälail varppaitan pynty reunalt
niinko keinus näinä päivin.
Ko vaa tärkkeimmä syrämesäi muistasisi.
Ol hetkes kii niinko se vanha naine sinä yän.
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
kiva runo, pidin murteen käytöstä :)