Se vain yhtä äkkiä pamahtaa
kuin hevosen potku.
Kipu,
paraneminen,
mutta hellittää ei kannata.
On vain uudelleen noustava satulaan
ja oltava urheaa..
pelätä ei saa...
Laukassa tunnet sen keinuvan,
uljaan menon.
Ravissa arjen kiireet.
Käynnissä vakaa rauhallisuus.
Vanhuudessa ihmetellään, että
tässä vaan potkuja, lentoa,
menoa ja hevosen lämpöä
nautitaan!
Rouskutetaan kuin kauraa.
Aikaa.
Rakkautta.
Selite:
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Aivan ei tule kello kaulassa
tulee nopeasti kuin salama
Lohdullista on runosi sun
rakkautta...sulle ja mulle...sitä riittää kaikille jotka vain huolii!!!
niin, herkkä omalla tavallaan koskettava runo, kun kirjoittaa kuten sinä kirjoitit, niin runoon tulee vahvasti oikeasti eletyn elämän maku, kauniisti puet sen tähän ratsastamisretkeen, hienosti sen teit
Hienosti olet kuvannut kivusta selviämistä ja rakkauden tunnetta koskettavassa runossasi.
Vuosikausia ollaan pecasoksella ravattu. Nyt en enää tiedä missä käsiäni pitelisin, niin on lämmin ja turvaisa olo. Todella rikasta on ollut meidän vuosien mittainen yhteiselo.
Tässä on yksi parhaista rakkauden vertauksista,joita olen lukenut!!
Epäonnen itkua,sielun sisua ja vallatonta vauhtia yhdessä ja samassa runossa.
Niin... Todellakin. Tämä jos mikä on juuri sitä. Todellakin hieno.
Hienosti oivaltava runo rakkaudesta. Rouskutuksineen päivineen :)
Upeaa vertauskuvallisuutta
sisältää puhuttelevakin runosi!!