Istumme venheissä kiikkerissä
elon laineilla meitä ne kuljettaa
soutaa tai huovata koetamme tässä
aallot kun venhoa kuljettaa
Myötäinen tuuli milloin on meille
helppo on hymyillä elomme teille
tyynikin ilma on sopiva kyllä
suotuisa sää kun soutajan yllä
Sivuttais tuuli hieman hankaloittaa
se kampeaa paattia karia päin
matkassa muista jälkeen jään
ja airojen rytmiä sekoittaa
Tuuli kun vastainen keulaamme lyö
totinen paikka ja ankara työ
pärskyvät aallot ja tummuva yö
ne yhdessä soutajan voimia syö
Kun myrskyksi yltyy vellova meri
viskellen venhettä kuohuissaan
ei ajasta tiedä, ei suunnastakaan
on soutaja raukka kauhuissaan
Airo on poikki venekin rikki
ruhjeita monta, otsassa tikki
täällä rannalla vihdoin saan istahtaa
jälkeen myrskyjen, tyrskyjen, huilahtaa
Pysähtyy venho hiljalleen santaan
saapuen viimmein rauhaisaan rantaan
pois meidän täytyy paattimme antaa
missä on Hän joka nyt meitä kantaa?
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
totta, elämän vene vie milloin mitenkin, tästä runosta on helppoa löytää niitä hetkiä mitkä itsekin on kulloinkin viettänyt, milloin haaksirikkoisena milloin airo poikki, elämä niin ihmeellinen matka taivallettavanamme, kauniisti päätät runosi, jätät hyvän turvallisen olotilan lukijaan