Me saimme jälleen aamun.
Sateisen, pilvisen, tuulisen;
Aamun kuitenkin.
Yön valvoin,
valvoin toisia hoitaen,
huoneissa kiertäen,
sairaiden unta varjellen.
Oli niin hiljaista,
aamu kirkastui vähitellen.
Istuin hetkeksi
vain taivaanrantaa katsellen,
sinne värejä maalaten.
Aamu kahvi maistui niin hyvältä
siinä yksin istuessa.
Hiljainen hetki,
hetki minun kanssani vain ajatuksissa.
Maailma täynnä kauniita värejä.
Sydän täynnä toivoa,
joka näkyy kasvoillani
kun väsyneenä avaan koti oven
ja hiivin nukkumaan.
Sinne rakkaani viereen,
lapsieni kultaiseen pesään.
Selite:
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Hieno runo.
...tuttuja ajatuksia näin hoitoalan ihmiselle