Katson monistetta edessäni,
rivi riviltä luen sitä,
kunnes ahdistun.
Haluaisin lopettaa,
mutta olen juuttunut,
olen syvällä jossakin,
pimeyksien sopukoissa.
tumps, tumps, tumps
Sydämeni hakkaa,
yritän rauhoittua,
"rauhoitu, rauhoitu",
hoen itselleni.
tumps, tumps, tumps
Käteni tärisevät,
eivätkä vain käteni,
vaan koko kehoni.
kuumottaa, heikottaa,
tumps, tumps, tumps
Pimeys,
vaivun uneen,
varjojen maihin,
vain hiljaisuus,
pitkä hiljaisuus.
säpsähdän kysymykseen
”Oletko kunnossa?”
"olen,
aivan kunnossa,
kaikki on hyvin."
luokka on tyhjä,
tunti päättynyt,
vasta alkanut,
vapisen,
pelkään,
”kaikki on hyvin,
aivan hyvin."
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Oijoi... tää herättää nii paljon tunteita... jotenkin ihan kuin olis tuttu tunne tuo. Upea runo!
Hieno, ihana! Pidin kovasti juu! :)
Hyvä runo. Ei oikein muuta voi sanoa...
Hyvinkin sekava.
Ja ehkä enempi tarinaa kuin runoa vaikka soinnutusta löytyy.
Hmm.
Mietityttää.
hienoa oikein hienoa tekstiä, kerrot hyvin tuntemuksiasi, pidin kovasti
oho. erilainen tolaunon-runo. tuo tumps-sana on kyllä vähän heikko, mutta runo on muuten (miten sen sanoisin..) mielenkiintoinen. erilainen. pidän juuri siksi.
Post Traumatic Stress Disorder...näinpä. Itse olen kärsinyt lähes kaksi vuotta tästä oireyhtymästä. Tämä siis iski minuun todella lujaa.
Alkuosaltaan runo vaikuttaa normaalin paniikkihäiriön kuvaukselta - keskittymistä vaativa koulutilanne lyö ajatukset lukkoon ja laukaisee kohtauksen. Mutta loppuosa - tajunnan menetystä muistuttava epätodellisuuteen vajoaminen - synnyttää kysymyksen että ehkä kyse on vakavemmasta? Palaan runon otsikkoon ja arvoitus ratkeaa. Hyvin kuvattu, lähes kouluesimerkki posttraumatic stress disorder -kohtauksesta (post-traumaattinen stressihäiriö). Runo muistuttaa että ihmismieli on hauras ja kaikenlaista voi sattua.
Tämä tuo mieleen omat pelkotilani koulutunneilla.Runossasi on aitoa tunnetta.
Taas sinun junasi ilahduttaa ikävää iltaa :))