Pilvet väistyy
aurinko paistaa
katseeni käännän taivaaseen
Liian myöhään
se lämpöä antaa
jo kuolema tunkee
sairaaseen!
Kalvaa sieltä
kalvaa täältä
ihmiset luotain loittonee
Olenko kylmä
itsekäs
jäätä
kun toivon noutajan
eksyneen?
Aivot käskee:
raajat liikkuu!
niin yksinkertaista se on
Ei liiku käsi
käskyt hukkuu
totuus on kylmä
armoton!
Niinkuin viulu
ilman kieltä
heitetään nurkkaan, tunkioon
raajarikotkin
kammetaan tieltä
mutaan - liejuun
hukkukoon!
Ilman tuskia
hetken verran
annoin valheiden
hyväillä itseäin
Nuolen haavani
jälleen kerran
niitän siemenet
kylvämäin
Loppuu aika
raukee ruumis
sydän lyö lyönnin viimeisen
Tulkoon noutaja
olen valmis
ja hetkeäkään
nyt kadu en
Selite:
itsesäälin syövereitä..
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Kipeää tekstiä, kipu ei aina ole itsesääliä...
aivan kun olisin katsonut menneisyyttäni silmiin kun luin tämän runosi...koskettava kuvaus tuosta tunteesta...*rutistus*...onnekksi ei enää satuttanut...*hymy*
Voimakkaat vertauskuvat!
Hienoa tulkintaa masentuneen mielentilan kiemuroista
Sivut