raapivat kenkäni maata
hiekkaa päällä asfaltin
järven kimmellys, häly kaupungin
jää taa
juoksen lujempaa
en kääntyä saa
sydän rinnassa pistää kovempaa
en tahdo hiljentää
kun kuulen askeleesi kaikkialla
puiden varjoissa,
olen vihdoin katseesi ulottumattomissa
ja pahimpia ovat aamut
joina sattuu niin etten voi hengittää
kultaisen kissan tassu osoittaa pohjoiseen
olen hetken aloillani, kello tikittää
tahdon vastauksen moneen kysymykseen
maistelen tyhjyyttä,
se piirittää
joskus, vielä joskus, koittaa kahdeskymmenes sunnuntai
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
