Olen vaikea, sen myönnän
työnnän sinua pois vaikka tahtoisin
oikeasti
sinut vierelleni
Se on kai suojaantumiskeino,
tiedäthän, kuten eläimillä;
minua on satutettu paljon.
Ole kiltti, äläkä satuta minua enää.
Olen vihainen, senkin myönnän.
Vihainen, koska et tiedä, paljonko
minulle merkitset
(enemmän kuin sadan tuhannen dollarin shekki)
Minulla on sata kysymystä,
nolla vastausta,
eikä rohkeutta
kysyä suoraan
Väitätkö sinä minusta yhtään?
Välitätkö sinä minusta yhtään?
Välitätkö sinä minusta y h t ä ä n ?
Tiedätkö, joskus sinäkin voisit
pyytää anteeksi
ja lopettaa
( l o p e t t a a )
minun satuttamisen.
Jos kutsut minua idiootiksi vielä kerrankin,
jos vähättelet minua vielä kerrankin,
piiloudut huumorin maskin taakse,
lupaan, että vaihdan sinut mihin tahansa:
suklaapatukkaan, toiseen poikaan, muistivihkoon,
johon voin kirjoittaa uuden runon siitä, miten
sinä minua satutit.
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Voimakas runo, suorasanaista ja tummaa tunnetta, kun rakkaus sattuu.
Hienoja oivalluksia! Tykkään etenkin tuosta sisuuntumisen kuvauksesta tässä runossa. Niin se on, että liika on liikaa.
Hyvää syntymäpäivää!