Olen viettänyt dystopisesti vierivät päiväni kuunnellen heijastustani pilvistä,
taklattuna yhteiskunnan aution vankilan rosoiseen kattoon,
naulittuna suvaitsevaisuuden punaiseen puolikuuhun.
Valkoinen on valttia.
Pumpuli ei satuta.
Täällä palmuilla on kuusi sormea joilla osoittaa ja undulaatit ulvovat lyhteillään yksinäisyydestä.
Täällä puhumisesta tuomitaan ja tuomitsemisesta puhutaan,
ja vaikenevat leimataan aivopestyiksi.
Kerro minulle, miksi tunne tukahdutti järjen
ja rakkauden nimen raiskaamisesta tuli yhteiskunnan sallima normi?
Hyvinvointivaltiossa.
Nouse ylös! Juostaan yhdessä.
Ei.
Jättäisin nämä poliittiset kukkulat taakseni,
mutta kotoisten unelmien sirpaleet kummittelevat loogisina painajaisissani.
Olen kantaa ottava mies, syön leivänkannikat.
Ja vettä.
Puita.
Maa.
Kaunis ilma.
Älä muuta sano.
Sanopa muuta.
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
en ole lukenut pitkään aikaan näin kantaa
ottavaa ja rehellistä tekstiä!
kirjoita a i n a, älä ikinä lopeta!
Vahva runo joka
panee ajattelemaan.