miinus kaksikymmentäkaksi
Nukkumattomat viisarinväreet,
avokämmenillä pitkin poskia
Yön laulut läpeensä pintanaarmuin
nyrkkiinsä puree, rystysensä ruvelle
Riuhtoo lehdet seiniltä
kääntää horisonttiin
Se on kaunis, viimein valmistettu
Ennemmin suutelen tuhannet kylmät kivijalat,
kourin ruskean loskan kynnenaluset sepeliä varistaen,
kannan kotiin ja purnukoin,
kirjoitan ”tämä vuosi”,
kellariin kannan
Sinulla ei ole tähän mitään sanavaltaa,
sinulle en enää nilkkojani ojenna
Ja verhoissa kahisee miinus kaksikymmentäkaksi,
räpäyttää kirkkaita silmiään, ujosti hymyilee
Selite:
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Olipa se karu. Mutta karu on usein kovin nättiä. Tykkäsin etenkin keskivaiheista, mutta muutenkin tasapainoisen hieno runo.
Väkevää tekstiä..hyvä runo 😊
Kaiken kaikkiaan vahvaa kerrontaa, ja parani vain loppua kohti! Tykkään (edelleen) kovasti tyylistäsi :)