Hellämieli

Tuuli siivoaa talvea pois.
Mäntyihin iskee joukkohysteria.
Ne tuntevat myrskyn luissaan.
 
Sinnepäin mennessä
taivaan hatarat hattarat
ovat metallinhohtoisia.
Taivaanrannanmaalarilla ei ollut sivellintå,
oli jokin lasta tai rappauskauha.

Tännepäin tullessa
järven selän yllä
kajottaa iltarusko.
Miten se voikin väreillään muistuttaa
erehdyttävästi auringonnousua?

Pysähdyn pysäkillle. 

Hakkuuaukealla kaksi
arveluttavaa honkaa
kolistelee päätänsä vastakkain.
Tämä aukea on
liian suuri ja liian pieni
meille molemmille,
ne huohottavat hätääntyneinä.

Voimalinjojen pylväät eivät huoju,
mutta  silti sähköt voivat mennä.

Vettä on kannussa ja aamulla kahlataan
lumessa, olomuodoista
puuttuu vain höyrykäs sumu.

Kohdatessa kumarretaan tervehdykset,
siitä tulee arvostettu olo.

Voin kuvitella varisevat terälehdet.
Eivät kirsikankukinnotkaan selviäisi tässä kelissä.
Ei muutoin kuin mielikuvina
tai vielå aukeamattomina nuppuina.

Ajatukset asuvat kesässä,
Sinun luonasi.
Sinun lähelläsi.