paperiveneet
Ne paperiveneet,
jotka taittelimme yhdessä
ja laitoimme matkaan
illalla satamassa
vesi oli silloin korkealla
Ne tuikut,
jotka sytytimme yhdessä
ja katselimme vain
illalla satamassa
kuu oli silloin täysi
Ne hetket onnellisena tallensin itseeni
silloin olin liian naiivi
Ne paperiveneet,
palasit ja upotit ne
kun olin lähtenyt kotiin
Ne tuikut,
sammutit ne ja heitit roskikseen
kun vain käänsin selkäni
Ne hetket vihaisena päätin unohtaa.
Selite:
Valehtelen jos sanon unohtaneeni.
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Satuttavaa, raadollistakin. Hieno ja ehjä kokonaisuus, tunne tulee esiin terävänä ja aitona. Hyvä runo!
Koskettava kuvaus hetkestä jolloin tunteet eivät kohtaa toisiaan.
Koskettava runo ajasta yhdessä, elämän raadollisuudesta kaikkinensa. Lopussa vahvaa tulkintaa.