Seison reunalla.
En yksin vaan
kanssasi.
Minut tiukasti
syliisi rutistat.
Tahdo et minua
pois päästää, luotasi
ikuisesti lähtemään.
Aivan kaksin tänne
Surun kanssa jättämään.
Niin kaukaa
ja korkealta
alas katselemme.
Tuuli vasten kasvoja
kuin lohdutuksen sanat,
se meitä pehmeästi hyväilee.
Kuin yö,
sinä minua syleilet.
Irti et laske vaikka
otteestasi rimpuilen.
Sielultani heikko olen.
Tarpeeksi vahva vain
kylmään maahan räsähtämään.
Sinäkö minut
siitä asfaltilta keräisit
ja nuo tuhannet sirpaleet
pois korjaisit?
Siru sirulta, yksitellen,
kunnes sormesi täynnä
viiltoja olisi.
Veresi maahan vuodattaisit
ja omaani sekoittuisit.
Siinäkö me olisimme? Jälleen Yhdessä.
Selite:
Särkyneet ajatukset.
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Upea runo, liikuttava. :)