Orkidean opettama
”Valon loistaessa hän puhuu minulle.
Kääntelen sivuja.
Vilkaistava on tuon tuosta,
yli olan kuunneltava sanoja.
Ehkä ymmärrän häntä,
ehkä en.
Hän kuiskaa:
Olen.”
****
Valmistautuessaan hiljaksiin illan haasteisiin, runoilija seuraa sivusilmin orkideansa elämää, lähes lumoutuneena. Ja mitä enemmän runoilija viettää aikaa rakkausrunojen kanssa, niin sitä vähemmän hän niistä mitään ymmärtää.
Pikkuhiljaa hänessä hiipii aavistus, pieni kastepisara pitkin neulasta: rakkausrunoa ei ole. Sellaiseen ei ole sanoja. Rakkausruno on mahdottomuus, sillä sanat särkevät illuusiollaan todellisuuden.
Rakkausruno on yhtä hiljainen kuin tuo kukkani tuossa, kaikessa loistossaan.
Selite:
Päävirtakatkaisin
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Tässä on upea tunnelma<3 Jotenkin mystinen, mutta samalla ehkä jopa karukin todellisuudessaan, pidin<3
Rohkenen olla samaa ja erimieltä.
runo on, ja se vaan on.
Ihmisestä se kiinni jää jos rakastaa hillitysti tai vähän.
Kun rakkaus on aito, se on vilpitön, vaatimaton.
se ei tosiaankaan pidä ääntä läsnäolostaan;
Tässä on upea tunnelma<3 Jotenkin mystinen, mutta samalla ehkä jopa karukin todellisuudessaan, pidin<3
Rohkenen olla samaa ja erimieltä.
runo on, ja se vaan on.
Ihmisestä se kiinni jää jos rakastaa hillitysti tai vähän.
Kun rakkaus on aito, se on vilpitön, vaatimaton.
se ei tosiaankaan pidä ääntä läsnäolostaan;