Rätinää

City

”Luen lehteä kuin kuka tahansa kaupunkilainen,
ilmaislehteä.

Olen ratikassa,
matkalla meissä, kaltaisissamme.

Vaunu:
Se on minusta tyhjä ja punainen.”

****

Seuraavassa city-runossaan runoilijamme matkustaa inhimillisyyden äärilaidalla viettäen valoisaa hetkeä ylhäisessä yksinäisyydessään. Joka kuitenkin särkyy jo seuraavalla pysäkillä, kun sisään astuu nuori nainen, jonka hiuksille pitäisi tehdä jotain. He eivät kohtaa katseen tasolla.

Runoilijasta on sanottu, että hän on erinomainen ihmistuntija, syvänäöllä varustettu. Runoilija tarkkailee hetken neitoa.

Ihmiset ovat kuin pieniä ihmeitä suloisine yksityiskohtineen. Ehkä ihmistuntemus on viitseliäisyyttä, herpaantumatonta keskittymistä olennaiseen, läsnäoloa sen sadoin aistein.