Maalaa minulle seepraraidat

Tämä on omituisten otusten hotelli.
Päädyimme tänne jostakin, lähdemme
kohta. Ensin unohdamme toistemme
puhelinnumerot, myöhemmin nimet ja
kasvot jäävät kummittelemaan
Naamakirjaan, kuva-albumeihin. Mutta

nyt, kun kaikki kysyvät pullonavaajaa
kahdeksanjalkaiselta kissalta, me olemme
kaikki mitä on. Notkeasorminen laiskiainen
soittaa kitaraa silmät puoliummessa ja
sammakkokuoro laulaa aukeavien kaljapullojen
tahdissa. Minä olen papukaija, osaan
kaksi lausetta, joihin kaikki kyllästyivät
puolessa tunnissa. Olen värikäs tasan
yhden illan ja seuraavana aamuna
muistutan lähinnä korppikotkaa.

Papukaija sopii huonosti paikalliskapakkaan
kaljalasin ääreen, koska sillä on
iso suu ja räikeät värit, se tahtoo
tanssia pöydillä ja unohtaa, miten
kirkkaat värit vaikuttavat kanta-asiakkaiden
kasvolihaksiin: Leuat tippuvat pois paikoiltaan.

Sinusta en ole varma: Saatat olla seepra,
mutta tässä pohjoisessa kapakassa raidat
eivät piilota katseilta. Leijonat saalistavat, mutta
niiden hampaat on amputoitu ja
aamulla naurattaa joku muistikuvan riekale.
Ja joku päivä saattaa käydä niin, että
hotelli muuttuu kodiksi ja silloin
otukset heittävät päänsä takakenoon ja
sulkevat silmänsä ja laulavat hiljaa vanhaa
iskelmää niin kuin se kertoisi heidän elämästään.

Silloin saattaa käydä niin, että
maalaat minulle seepraraidat.