Suurimmat ilon hetket,
Parhaimmat murheen
Alhot,
Silloin kuljen siimekseen
Pystysuorien.
Alle vehreiden
Verhojen,
rauhoittumaan,
Mietiskelemään tulevaa,
Tai mennyttä kertaamaan.
Kotona itsessäni olemaan,
Maadoittumaan.
Aikani kuljen, joskus kiveltä toiselle hypellen, pää pilviä hipoen,
joskus hyvin hitaasti edeten, katse maata viistäen.
Kuljinpa kuinka vaan,
Aina enemmän kuin
Vaivaa näen,
enemmän minulle annetaan.
Kannolle istun kuuntelemaan.
Tarinoita on metsä
Pullollaan,
kirjoittamattomia sanoja
Jotka kielettä ilmaan
Lausutaan.
Leijuvat hetken tuoksussa,
Lintujen laulussa,
Perhosten siivillä
Ne kulkevat.
Saniasten lehtien alla,
Purojen juoksussa,
Värien vivahteissa
Ne asuvat, sanat.
Hidasta, mutta niin
Samankaltaista on
Tuo metsän elo.
Harmoonista hyrinää,
Kuin kuusenlatvojen
Mesipeijjaiset heinäkuun
Lopulla.
Käsittämättömän
Kaunista kaikkiaan.
Paljaanakin on se rauhallinen odottava.
Voimia kokoava.
Itsessään tyyni.
Täällä näkee elämän
Kaaren kulun,
Kukin eri vaiheissaan,
Sen saman mitä
Pitkin itsekin liutaan.
Niitä kysymyksiä
Koskaan ääneen sano
En.
Enhän tiedä niitä kaikkia
Itsekään.
Ne sanat jotka metsältä
Saan
Kertovat vastauksen.
Ja taas on hyvä.
Rauhallinen mieli
Jatkaa matkaa
Omalla kaarellaan.
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit