Viimeiset sanasi sielua korventavia, pistäviä
kuin puukko rintalastani takana
Kerroit ettemme olleet enää ystäviä
Pian sen jälkeen, peittonasi ruumishuoneen lakana
Se musta myrsky joka sisälläsi salamoi
Peitti lopulta kaiken, aivan kaiken
Niin että vaikka mielessäsi hautalaulu soi
Vuosia sinäkin peitit sen, taiten
En tahdo tietää miten enkä milloin,
vaikka kysynkin itseltäni miksi kävi näin?
Vaikka tiedän, tulen kysymään sitä iki-illoin
Pistäen rintaa, yksin surusilmin, allapäin
Kun tuskasi ei enää mahtunut rintaasi
lopetit kaiken antamatta kenenkään auttaa
Näytit meille ettei kukaan saanut auki pintaasi
Hiljaa Kaaronin joelle rakensit lauttaa
Nyt nukut myrskytöntä, rauhallista unta
Jätit meille muiston tomua, unohduksen lunta
Selite:
Perttu 22.4.1988-04.01.2019
Mikään ei ole tuntunut vielä niin pahalta kuin parhaan ystävän itsemurha, ihmisen jonka tunsi varhaisteinistä asti kuin omat housuntaskunsa. Tai luuli tuntevansa.
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit