1.
Ruska värjää lehtipuita, sade kastelee,
yksin pellon pientareella kurki astelee.
Syksyn tuuli mukanaan vie lämmön auringon,
muut kurjet muuttomatkalleen lähteneet jo on.
Kertsi:
Kurkiauran kutsuhuuto kiirii yli maan,
ne kutsuu yksinäistä nyt heitä seuraamaan.
Ei kurki nouse siivilleen, vain kaula ojentuu
se katsoo hetken ylöspäin, sit silmät sulkeutuu.
Tietää tämän olevan viimeinen syksynsä,
siks ei enää lähtenyt, vaik kutsui ystävä.
2.
Ensilumen peittäessä peltomaisemaa,
kurki siinä levätessään viimein rauhan saa.
Kevään tullen pellolle palaavat kurjet muut
ja uuden kevään vehreyden saavat lehtipuut
Selite:
Jonkun näköinen lyriikka...
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit