Uni saa huuhtoa rantani puhtaaksi.
Sytytän lyhtyyn tulen,
asetan sen satamaan,
natisee vanhat laudat
Valkoinen mekkoni ruostuneisiin
ankkureihin
revennyt,
joka ikinen kerta
Jokainen halkeama loputon
taistelu
Asetun sumuun,
silloin,
jokainen ilta
Yritän hengittää
puhdasta ilmaa,
haukkoa,
ahmien
Pimeässä langat eivät
pysy käsissäni,
avautuvat kerältä
vallattomasti
jakaantuvat tavoittamattomaan,
kierivät veteen
neulani harmaan puun väliin
Käteni tärisevät,
itkevät ensin
Odotan,
ja tunnustelen
En näe enää mitään.
Selite:
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
alitajuntaansa kukaan ei pysty täydellisesti hallitsemaan. pidin runosta
Tää on tää pimee juttu! En ymmärrä!
Mitä on joskus tapahtunut..
Hieno runo, ihanan kamala tunnelma.
On kyllä selkeä uninen, sumuinen fiilis tässä. Kesäyö ja silti jotain ahdistavaa.
Tykkään kovasti senkin maailmojen maalari. Niin ja hieno lopetus.
Kiitos..