Heidi istuu taas iltaa yksin. Sänkynsä reunalla hän irvistää, hymyilee peilille ja pyyhkii kyyneleensä hihaan. Hän yrittää, hän on yrittänyt jo kauan ja loputtoman ajan, hän on etsinyt ja antanut tuulen viedä, hän on yrittänyt sitä ja tätä, hän on ollut niin valtavan suuri ja silti jopa vanhemmat pelkäävät.
(We all have scars, we all have stories. And in the end we all are broken, but as long as I have friends like you, I'm never alone, you're never alone, we're never ever fever bever alone)
Selite:
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
