Äidin murhe nyt jo pois.

Pienessä harmaassa mökissä eläneet lapset häpesivät kotiaan, kävivät koulunsa sieltä käsin. Äidin huoli oli aina suuri kun opiskelupaikalleen menivät, sieltäkään ei puhelua kertaakaan, eikä kirjettä lähettäneet, ainoastaan silloin pyydettiin jos rahaa tarvittiin, mutta kaiken he vastaan ottivat. Nyt isopalkkaisina miettivät, miksi toiset aina äitiä auttoivat ja itse ei kertaakaan. Varattomana hautaan laskivat, eikä aikaa ollut muistotilaisuuteen. Senkin järjestivät Ystävät, omaisia ei yhtään paikalla ei lapsia eikä lastenlapsia. Äiti oli uskovainen ja siinä syy miksi eivät jaksaneet kuunnella mitään höpinöitä. Syynä oli myös ainainen kiire, mutta minne?. Se ainut tekosyy... (Sen minkä taaksensa jättää sen edestään löytää.)